Close

SP ELEMENTIT OLEELLISENA OSANA MAAILMAN
ENERGIATEHOKKAINTA MARKETTIA

Perinteinen ruokakauppa kuluttaa valtavan määrän energiaa. Osittain se johtuu lämmityksestä ja valaistuksesta, vielä enemmän pakastealtaista ja kylmäkaapeista. Ouluun ennen joulua avatussa ja SP-kattoelementeillä katetussa S-Market Tuirassa asiat ovat kuitenkin toisin. Maailman energiatehokkaimmaksi suunniteltu ruokakauppa on sekä kustannustehokas että ympäristöystävällinen.
Konkreettisesti teknologian tutkimuskeskus VTT:n johdolla tehdyt uudistukset tarkoittavat esimerkiksi auringon ja maalämmön hyödyntämistä. Marketti tuottaa aika ajoin itse kaiken tarvitsemansa energian, jota Tuirassa kuluukin 60% vähemmän kuin tavallisessa ruokakaupassa. Se taas tarkoittaa rahallisesti 180 000 euron vuosisäästöä.
Moisiin säästösummiin pääseminen edellyttää toki hyvin kokonaisvaltaista energiansäästön suunnittelua. Me SP Elementilläkin voimme osaltamme edistää ympäristöystävällisyyttä ja kustannustehokkuutta toimittamalla energiatehokkaita, puurakenteisia suurelementtejä. Esimerkiksi eri lämmöneristevaihtoehdot ovat yksi kohdekohtaisesti suunniteltavien SP Elementtien monista eduista. Myös erilaiset mahdollisuutemme mittojen, muotojen ja sisäpintojen saralla mahdollistavat kilpailukykyiset ratkaisut mitä haastavampiin liikerakennuksiin.
S-Market Tuiran lisäksi toimitimme Osuuskaupalle kattoelementit myös muun muassa uuteen S-Market Hyhkyyn Tampereelle (kuvassa oikealla). S-Ryhmän kohteiden lisäksi toimitimme elementtejä Keskonkin kohteisiin. Kuvassa vasemmalla K-Market Visamäki Hämeenlinnassa ja kattona SP EcoRoof kattoelementit.