Close
SP ELEMENTTIEN UUSI HALLITILA TEHOSTAA TYÖSKENTELYÄ
SP Elementeille on valmistunut kesällä 2017 upouusi halli vanhan tuotantotilan yhteyteen. Uuden tilan myötä tuotanto tehostuu huomattavasti. Tämä palvelee erityisesti asiakkaita, sillä koko prosessi rakennustarvikkeista valmiiksi elementeiksi nopeutuu ja hoituu entistä laadukkaammin.
Tuotteiden valmistaminen ja kokoaminen hoituvat edelleen vanhan hallin puolella. Uusi halliosa tuo kuitenkin lisätilaa muun muassa varastointiin sekä parantaa sisäistä logistiikkaa.

”Uusi halli mahdollistaa tehokkaammat tuotannon tukitoimet kuten elementtien osavalmistuksen ja materiaalien varastoinnin tuotantotilan yhteydessä”, perustelee SP Elementtien Mikko Virta lisähallin rakentamista.
Halli on kestävä ja kustannustehokas
Uusi halliosa on rakennettu kiinni vanhaan tuotantotilaan. Rakentamisessa on huomioitu erityisesti ympäristö sekä kustannustekijät:

”Halli on tehty matalaenergiatasoon ja lämmitysmuotona on maalämpö. Tällä tavalla saadaan matalat käyttökustannukset”, Mikko Virta kertoo.

Uusi tuotantohalli on elementtirakentamisen taidonnäyte. Sen valmistamisessa on hyödynnetty SP Elementtien omaa, parasta osaamista hallirakentamisen saralla.
Scroll Up